Maaanantai 11.7.2011
Uimareita oli kehoitettu hoitamaan aamiainen omassa tahdissaan, kuitenkin viimeistään kello 8.30. Aamiaisravintola oli kello 8.40 miltei tyhjä, sillä kaikki olivat jo käyneet aamiaisella. Ensimmäistä kertaa leivät, lämpimät aamuruoat oli vähissä ja keittokinkkuakaan ei ollut enää tarjoilla. Mutta paikalla oli vielä Matti, Juuso ja Hanna.

Kun jäähyvisiä ollaan jättämässä, niin puolin ja toisin valmistaudutaan kiittämään. Aamulla huoltajat menivät paitakauppaan ja hankkivat Matille ja Juusolle itse tuunatun t-paidan. Kun huomenna nähdään Seutulassa, niin toivottavasti näette poikien huippu-design luomukset. Toisaalta me huoltajatkin saimme osamme kiitoksesta, siitä myöhemmin.
Päivä kului ruokailun ja levon merkeissä. Ne, joilta oli jostain kumman syystä ostokset tekemättä, pääsivät ennen päivän ainoaa treeniä vanhaan kaupunkiin Consukauppaan Matin ja Juuson valvonnassa. Kävi Juusokin jossain kaupassa, taitaa tuliaisia olla jollekin tulossa.
Treenit alkoivat kello 16.00 perinteisesti. Päivään toi kuitenkin kivaa kihelmöintiä tieto siitä, että uimarit vetävät kisalajeja ja heidän suorituksensa kellotetaan. Jos Matin valmentajan uran yksi parhaista päivistä oli eilen, niin tämä päivä ei kauas jäänyt. Kaikki uimarit tekivät uskomattomia suorituksia ja Matti oli suorastaan liikuttunut hyvistä uinneista. Uimarit halusivat leirin päätteeksi muistaa Mattia ja Juusoa.

Treenejen päätteeksi veteen paukkuneiden poikapommien lopetettua tykityksensä, kauhea kuhina siirtyi valmentajien ympärille. Matti totesi olevansa vaaran vyöhykkeellä, kuin James Bond ikään. Juuso alkoi tyhjentää taskujaan. Kyllä, valmentajat päätyivät uima-altaaseen vaatteet päällä. Tästä tyrmistyneenä Poolmaster = ratamestari vihelsi pilliin ja raivoisasti vaati poikia ylös altaasta! Syynä taisi olla uimalakin puute? Yllätykseksemme uimalassa käytössä olleiden kaappien avaimistakin katosi vain kaksi.
Hotellinjohtaja kysyi eilen pahastuisimmeko, jos hän järjestäisi läksiäisillaksemme grillijuhlan ja elävää musiikkia. No, emme pahastuneet Meillä oli ihana, lämminhenkinen ja herkullinen illallinen. Ruokahetken kruunasi jäätelöjälkiruoka.

Tämän jälkeen siirrytiin palaveriin poikien huoneeseen. Matti ja Juuso puhuivat sydämellisesti siitä, kuinka tämä leiri on ollut paras heidän uriensa aikana. Uimarit ovat olleet upeita, järjestelyt ovat toimineet ja huoltajien kanssa yhteistyö on ollut saumatonta. Sitten niihin lahjoihin: me huoltajat saimme Egerin viinitilojen tuotteita kiitokseksi huoltotoiminnoista. Ja valmentajat ne jo mainitut paidat, jotka näette huomenna kentällä.
Juuso oli tänään Juustonaksu.

Hiljaisuus on tänään kello 22.00. Aamulla syömme aamupalan kello 7.00 ja bussi hakee meidät kello 7.30. Kun kone Budapestin kentältä kohti Helsinkiä starttaa kello 12.30, kyydissä on onnellisia ja väsyneitä uimareita, jolla kausi päättyy sunnuntaina Oulussa noin kello 19.00.
Tsemppiä kaikille siihen asti. Loppuviikolla herätys klo 7.30, nukkumaan viimeistään klo 21.30.
Vanhemmat, auttakaa nuorianne pitämään säännöllinen vuorokausirytmi ennen kisoja. Ei siis nukkumista puoleen päivään tms. Perjantaiaamun aikainen Ouluun lähtö saa helposti vuorokausirytmin sekaisin ja vetää kisakunnolta pohjan pois. Uimarit ovat hyvässä kunnossa - kisat alkakoot.
KIITOS UIMARIT
KIITOS VALMENTAJAT
Toim.huom. Kiinnostuneiden kannattaa käydä kurkkimassa Blogia myös IKUjen aikana. Oulun uutisia saattaa ilmaantua tänne tuttuun osoitteeseen.