Kisaväsymys alkoi painaa ainakin osaa. Ainakin blogin kirjoittajaa. Myös päävalmentajan äänestä saattoi päätellä, että paljon oli annettu uinnin eteen. Laura ja Mikko onneksi pystyivät kannustamaan kisat loppuun ja kovalla äänellä.
Poikien 200 vaparissa P14 Tomas Munck otti paikkansa viidentenätoista ja P15 Aleksi Paavonen oli kolmastoista.
Lotat uivat seuraavaksi T13 100 RU:n. Lotta Hämäläinen päätyi sijalle 11 ja Lotta Jacobson näytti jälleen kerran vahvat hermonsa ja kilpailuviettinsä ja otti kultaa lajissa. Lotalle siis neljä kultaa ja yksi hopea.
Seuraava kulta tuli Kristian Talvitielle 400 SKU ikäsarjassa P16. Kristianin hermot olivat rautaa ja hän otti omansa vaparissa. Kyllä taas oli tunnelma katossa Simmis-katsomossa.
HSS:n kova tyttökolmikko T13 satasen vapaauinnissa lähti matkaan kylmästä erästä Viivi Aliklaavun ja Viola Kilpeläisen omilla ennätyksillä. Kuumassa erässä Vera Lammi ui päämatkansa kääntäen 50 m jälkeen ykkösenä. Maalissa tilanne oli Viivi sijalla 4, Vera sijalla 5 ja Viola 8. On kyllä hienoa, että kolme HSS:n tyttöä mahtui satasen vaparissa pisteille.
T14 vaparissa satasella taasen Anna Kotonen jäi hieman kisoissa syntyneestä uudesta enkastaan ja sijoitus neljäs ja Anni-Maria Luoma yhdeksäs. Jottei tämä jäisi tähän, T15 vaparissa Jessica Hölttä onnistui pronssimitalin arvoisesti.
Kun mitalien makuun on päästy, niin P13 SKU:ssa S6 (Sampo Jokinen) tyylitteli pronssille. Erityisesti hän arvosti katsomon kannustusliikkeitä ja naureskellen jopa vastasi samantapaisella liikkeellä palkintojen jaossa :) Vippe eli Vilma Havo ui ehjimmän uintinsa ensimmäisissä IKM-kisoissaan T12 sarjassa sekauinnissa sijoittuen yhdenneksitoista. Hienoa Vippe!
Poikien 100 m rinulissa P14 Bruce Clayhills sijoittui yhdeksänneksi ja P16 mitalien sarja jatkui Jallu Kunnarin hopealla.
Kaikki tarinat - niin tämäkin - on hyvä päättää loppuhuipennukseen ja onnelliseen hetkeen. HSS:n joukkue marssitettiin viitospallin taakse odottamaan starttia lajissa T15/P16 viesti 4 x 50 m VU. Yht'äkkiä - hyvä ihminen ja paras valmentaja - Matti Mäki sai hepulin ja lähti juoksemaan kohti kilpailuiden johtajaa. Pelipiip ja pelottava hiljaisuus laskeutui Kalevan uintikeskukseen. Jokaisessa kisassa joku Simmiksen valmentajahan käy avautumassa kilpailunjohtajalle. Nyt oli Matin aika! Viestijärjestys oli jostain syystä kuuluttamossa väärin ja nuppineulan putoamisen olisi kuullut, kun kilpailujohto selvitti tilannetta. Uusi kuulutus ja toteaminen, että kisajärjestät olivat tehneet virheen ja HSS:n viestijoukkueen järjestys luettiin oikein uudestaan. Sitten Matin tuuletukset ja muiden joukkueiden jäätävät katseet HSS:n iloitessa korjauksesta. Valmistautuminen starttiin ja...
Valmentajat olivat rohkeasti laittaneet flow-tilassa kisat uineen Anna Kotosen aloittamaan viestin, perään Jalmari Kunnari, sitten Jessica Hölttä ja urut auki uinut ankkurimme Kristian Talvitie teki HSS:n lähihistorian urotyön. HSS:n joukkue VOITTI KULTAA ja PISTEKILPAILUSSA SIJOITUIMME TOISEKSI.
Ohi on! Kunnes tiemme jälleen kohtaavat, nautitaan tästä hetkestä, ollaan iloisia simmishengestä, puhalletaan yhteen hiileen ja otetaan ilo irti. Nämä kisat menivät ERITTÄIN HYVIN!
Tampere hiljenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti