torstai 7. heinäkuuta 2011

Matti: "Olenko paha ihminen?"

Lääkäri: Matti, olet Hyvä Valmentaja. Ja Biljardin Pelaaja.

Pojat heräsivät kello 04.00 kukon kiekumiseen. Kiitos Juhanin löytyneen ja isän aiheellisesta pyynnöstä päälle laitetun puhelimen, jossa siis oli herätys päällä 2.7. aamulähdön takia. Pojat ottivat tapahtuneen coolisti. Nallekarkkien epätasainen jakautuminen alkoi jo heti aamulla.

Kerrosta ylempänä samassa rakennuksessa IKM-tytöt olivat jo illalla vaatineet bodyguardin (porukan pelottavin = Hely) yöksi turvakseen. Heidän mukaansa huoneessa oli käyty päivällä, kaapit pengottu, keksejä syöty kolme kappaletta, muropaketilla käyty ja vaatteiden alla ollutta rahaa varastettu.  Näkyvillä ollut elektroniikka kuten Android-kännyt ja iPodit oli onneksi jätetty rauhaan. Tekijäksi oli tyttöjen salapoliisityön tuloksena selvinnyt naapurihuoneiston hämäräperäinen rinkkamies, joka oli liukunut ränniä pitkin ikkunan kautta tyttöjen huoneeseen.

Aamutreeneissä mentiin kovaa startilla ylhäältä. Tytöt laittoivat bikineiden päälle tämän vuoksi kokouikkarit. Juhani sen sijaan luopui osittain uimahousuistaan, kahdesti. Ei uskaltanut keskeyttää suoritusta, koska hyvä valmentaja Matti edellytti täydellistä suoritusta kaikilta.  Ui muuten poika uskomattoman hyvin. Muuten treeni sujui odotetusti ja eikä kukaan uimareista ei keskeyttänyt treenin päästyä kunnolla käyntiin. Kaisan ja tyttöjen kuvapalvelu kuvasi uimareita vedenalla ja tuloksia ohessa!

Lounaan jälkeen alkoi vihdoin tapahtua.  Paikalle eilen illalla saapunut valtava belgialainen uimariryhmä herätti molemmin puolisen mielenkiinnon. Meidän pojat eivät huomanneet mitään kiinnostavaa. Kun tytöt ja pojat menivät huoneisiinsa lepäämään, murtomies iski jälleen. Tytöt olivat nimittäin ovelasti virittäneet  ansan rosvon kiinni saamiseksi. Tomas juoksi pelastamaan IKM-tyttöjä yläkertaan. Hely ryntäsi käytävään katsomaan, mikä aiheuttti paniikinomaisen kirkumisen. Kuulimme, että rinkkamies kävi taas tyttöjen huoneen ovella.  Lopputulema oli, että belgialaisvalmentajat, jotka siis ovat lisäksemme talomme ainoat asukkaat, olivat luulleet, että tytöillä on hätä. Kun hätää ei ollu, tekivät he ymmärrettävän valituksen tyttöjen jatkuvasta melusaasteesta.

Rinkkamiehen tarina mureni pala palalta ja heidän päävalmentajansa kertoi, että he olivat 1) huolissaan ja käyneet useasti katsomassa oven takana, mistä kamala huuto ja kirkuminen johtui 2) melu haittasi heidän päivälepohetkeään ja meidän käskettiin yksiselitteisesti hiljentää tytöt ja pojat.

Tämän jälkeen taloon lankesi hiljaisuus, mutta viestinviejä taidettiin taas ampua. Kunnes...

Matti sätti uimarien metelöinnin ja sanoi, että nyt meteli on loputtava huoneistoissa ja siirrytään päivälepoon kello 13-14. Sen jälkeen kuivatreenin veti Pilvi (Violan sisko), 8 vuotta. Uimarit olivat koripalloilijoiden (siis 8-10 vuotiaiden) lopputreenistä aika kalpeita. Lopullinen niitti oli staattinen hoover. Kyyneleiltäkään ei vältytty. Kari (Lassin isä) pärjäsi hienosti, omasta mielestään (viiteryhmässään?). Rassen tunteita ja hikeä viilennettiin välittömästi dippauksella. Muutenkin iltatreeni oli hauska.
Pilvi huolehtii, että Hooverit pysyvät. Myös Karilla.

Viilennetty Rasse ja ihaileva Roxu.

Allastyöskentelystä tulikin iloinen mieli, sillä valmennuksessa oli huumori mukana ja  puristus oli jätetty aamuun. Pari päivää treeneissä pelkästään potkinut Roxu nostettiin altaasta sikakalliille puolen tunnin (HUF 2.000=8€) fysioterapiakäynnille kello 18.30. Olkapään hoitoa jatketaan tarvittessa perjantaina. Mutta Roxu sai MUST-käskyn venytellä. Pätee muuten muihinkin uimareihin, monta ongelmaa voisi estää muistamalla venyttelyn jalo taito. Siinä koko hoito. Kotimatkalla iltatreeneistä uimareita valistettiin huoltajien toimesta (terassilta) nallekarkkien vaarasta ja nyt alkoi karkeista kieltäytymisten viikko. IKM-loppukilpailuun on hieman yli viikko. 

Hiljaisuus tänään kello 21.30. Aamulla lähtö kello 10.00 retkipäivän viettoon.

Toimitus pahoittelee Blogin myöhäistä julkaisua. Unkarilaiset nettityhteydet eivät ole ihan stabiileja. Yritystä on ollut runsaasti. Hotellin WLAN toimii kuitenkin ok siellä missä toimii. Tuo ei kuitenkaan riitä, mikäli yhteys hotellista nettiin on poikki :-(

P.s. Juuson uusi stailaus ja nyt tyttöjen mielestä Juuso on kuin ilmielävä Twilightingin ihmisusi Jacob

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti