Aamu alkoi uusissa merkeissä, sillä aamiainen oli vasta kello 8 ja aamutreenit ovat loppuleirin ajan kello 9-11. Ulkona on ollut sen verran kylmää, että laihaakin laihemmat uimarit hytisevät jo vajaan tunnin uituaan, vaikka allas on mukamas 25-27 astetta. Mittauksen jälkeen veden lämpötila kello 8 oli 25,1 astetta. Eipä aikaakaan, kun yhteistyökumppanimme sai soiton, että joko veden lämpötila ylös tai sisähallivuorot käyttöön aamuisin. Saimme molemmat eli veden lämpötilaa nostettiin ja huomenna aamulla treenataan sisällä.
Aamutreenin aikana HSS:n oma "Justin Bieber" (Juuso) saapui paikalle omalle erikoiskuljetuksellaan Helsingistä Budapestin kautta nuorten sydänosaston ambulanssikuljetuksella/paikallispoliisiautolla - ? Niin, hotelli oli järjetänyt varman ja asianmukaisen taksin, jolta löytyi monenmoiset kyltit kaikkiin tilanteisiin. Kuittikin saatiin. Ja tytöt iloitsivat.
| Tytöt kukittivat heti Juuson lippiksellä! |
| Jälleennäkeminen oli riemukas! |
Päivän aamuharjoitusten aikana koettiin kylmyyden lisäksi pientä jännitystä, sillä poikien huoneesta löytyi pieni accidentti. Siivoojat pyysivät hotellissa olevia huoltajia tarkastamaan luxushytin eli siis hotellin ainoan sviitin, joka on luotettu Sampon, Juhanin, Lassin, Tomasin, Rassen ja Roxun käyttöön. Pienen setvimisen jälkeen seinästä irronnut yläkoristelista löytyi talon takana olevasta puskasta Matin kovisteltua altaalla poikia sen sijainnista. Korjaamisesta tuskin aiheutuu kustannuksia, olihan se alunperinkin ollut kiinnitettynä seinään vain tarroilla, mutta olisihan se kiva, jos "yllätyksistä" vastuulliset kertoisivat heti, mitä on tapahtunut. Ehdittäisiin tehdä damage controllia ennen hotellin henkilökunnan huomautuksia. Asia on nyt poikien ymmärryksessä. Tänään hiljaisuus koitti accidentin vuoksi kaikille kello 21.30. Mikäli ongelmia on jatkossa, pojat saavat huoneeseensa aikuisen seuralaisen.
Juhani hävitti jo Helsinki-Vantaalla ensimmäisen kerran lompakkonsa. Tänään Aura löysi lounaalla ravintolan pöydäarä hienon Louis Vuitton -lompakon, joka oli loaded eli täynnä rahaa. Ei kahta ilman kolmatta eli kaipa se Juhani lopulta hävittää lompakkonsa, mutta toivottavasti rahat on kulutettu ennen sitä. Toistamiseen uimareita on vannoitettu jakamaan rahansa vähintään kahteen kasaan ja pitämään vain toista/yhtä mukana lompakossaan.
Lounaan jälkeen jengi kokoontui minigolffailemaan. Kun tytöt olivat aikansa ihailleet poikien taidonnäytteitä, oli aika siirtyä lepäämään.
Iltatreeni alkoi hurjan näköisellä kuntopiirillä, jossa kaiken maailman hypyt, lihaskuntojutut ja punnerrukset saivat nuorten posket punertamaan. Altaassa moni pääsi näyttämään aamutreeneissä tehtyjä tekniikkakorjauksia. Juuso ja Matti viihdyttivät uimareita treenin aikana musiikkiesityksillä ja sotaleikeillä (???!!?). Kyllä, aikuiset miehet siis. Samaan aikaan viereisessä altaassa oli käynnissä Matin Pilville määräämät treenit Kaisan kanssa.
| Uimalaan on noin 10 minuutin kävelymatka, jonka ylä&alamäkeen reippaasti taitamme. Tässä olemme juuri lähteneet hotellilta. |
| Pojat ja vihainen Emma tulevat perässä. |
Kirjoittelemme blogia illallisen jälkeen valmentaja/huoltajapalaverista. Uimarit ovat nukkumassa, tarkastuskierrokset tehty.
Uuteen päivään tiistaina siis sisähallista ja iltapäivä vapaa lepoon, hauskanpitoon ja shoppaukseen.
(Toim.huom. Löydettiin Conversen tennarikauppa, jossa kaikki Contsut alennuksessa -50 % alkuperäisestä hinnasta) (Toim.huom.2. Tätä Blogia voi kommentoida myös kirjautumatta sisään. Kuulemme mielellämme tilanteista kotimasta ja annamme vastauksia mieltä askarruttaviin kymysyksiinne.)
| Hannan uudet aurinkolasit ja alennusConverset! |
| Uimalan toiselta puolelta löytyi pieni ruokakauppa, josta kerrotaan uimareille huomenna. |
sori meidän puolesta kun tää finanssinero pyörittää lompakkosowta. ei oo pitänyt kännyä auki, ei oo ripitetty täältä bulgarian suunnalta. jokatapauksessa hienoja treenejä. palataan. Markku ja Katri virkkala.
VastaaPoistaMukava lukea tätä blogia, vaikka olenkin ollut säännöllisesti yhteydessä Unkariin. Valmentaja, Matti, on kehunut Ikujen treenaamista, hyvä Ikut! Olette kasvamassa ihan selvästi nuoriksi :) Välitin blogi-linkin oman FB-sivuston kautta ja siitä on tykätty! Viikonloppuna oli kovia ukkosia sisämaassa ja Turun suunnassa, mutta Porkkala, missä vietimme kuumaakin kuumemman viikonlopun oli pilvetön ja merivesi lämennyt uimakelpoiseksi. Nyt täällä on pilvistä ja lämpötila noin 20 C. Ihan ok vaihteeksi. Toivottavasti hotelli jää pystyyn ;) Terveisiä Suomesta, Minna Jacobson
VastaaPoistaJuu, tuttu tunne tuo vähäsempi tiedonsaanti leireiltä, siksi tätä kirjoittelemme :-)
VastaaPoistaTiedustelin Juhanilta tuota puhelinasiaa, oli kuulemma löytynyt :-) Ja voitte toki soittaa aikuisten numeroihin.
Tämän päivän kuulumiset vähän myöhemmin blogissa. Kirjoitamme sen päivällisen jälkeen.
Terveiset kaikilta täältä!
t. Kaisa
Vitsit toi juuso o söpö. Onks sil tyttöystävää ;) kjehheh! Pitäkää hauskaa :)
VastaaPoistaAnanonyymille: Niin on. Juuson fanikerho onkin perusteilla ja nettisivut avautuvat lähitulevaisuudessa.
VastaaPoista